Sivut

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Tokoa 8/XX ja Agilityn jatko 2/10

Arvelin viime kirjoituksessa ihan oikein, tämä viikko vierähti kiireisissä merkeissä ja uuteen rytmiin totutellessa. Ja harjoittelu on tosiaan jäänyt aika vähäiseksi, mutta eiköhän se tästä ajan kanssa. Jotain todella positiivista on tapahtunut tämän viikon aikana, Nelli on rauhoittunut siinä suhteessa, että vieraiden koirien ohittaminen lenkillä on helpottunut huomattavasti. Nykyään Nellin huomio kohdistuu ihan yleiseen mörköilyyn (esimerkiksi haukutaan kuuselle tai tummalle lumipaakulle....) eikä vastaantulevien koirien haukkumiseen. Mahtavaa, ihanaa! Toivottavasti Nelli pysyy tällä linjalla jatkossakin.

Tokoa 8/XX

Juu, meidän maanantain ryhmä oli viimeksi ihan täysin nimensä veroinen. Ensimmäinen ja toinen kierros meni kaikilta viideltä ryhmäläiseltä lähes täysin penkin alle eikä oikein voinut muuta kuin nauraa vaikka ei hirveästi edes naurattanutkaan. Harjoiteltiin koko tunnin ajan sivullemenoa ja vasta sitten kun päästin Nellin hihnasta irti (eli viimeisellä harkkakerralla), asiat alkoivat sujumaan niin kuin pitäisi. On välillä vähän tyhmä olo, kun tietää että koira ihan varmasti osaa asian, mutta jostakin syystä ei tee sitä oikein tai sitten jättää kokonaan tekemättä. Mutta tuo, että jätettiin hihna pois, helpotti kyllä suoriutumista kummasti. Jännityksellä odotan taas seuraavaa kertaa, mitä silloin on luvassa.

Agilityn jatkokurssi 2/10

Agilityssa harjoiteltiin edellisellä viikolla opeteltuja ohjaustekniikoita esteiden, putken ja hyppyjen, avulla. Ensin harjoiteltiin niin, että koira juoksi putken läpi, jonka jälkeen koira ohjattiin hypylle sylkkärillä. Nelli toimi tosi hienosti ja oli ihan innoissaan, mutta minä mokailin aika lahjakkaasti. On se vaan vaikeaa yrittää pysyä noin nopean koiran perässä. Tämä harjoitus meni lopulta aika hyvin ja siitä jäi tosi hyvä fiilis. Harmi vaan, että siihen loppuikin meidän onnistumisen hetket, sillä seuraavaksi otettiin pelkkiä hyppyjä ja ne meni päin sitä itseään. Nelli tiputti pari kertaa esteen ja sen jälkeen alkoi kammoksumaan hyppyjä. Sitten jouduttiinkin palaamaan hihnaohjaukseen, mutta siitäkään ei meinannut tulla mitään. Lopuksi käytiin vielä ohjaajan kanssa hyppyjä läpi ja koetettiin saada niistä onnistumisia, että Nelli pääsisi kammonsa ylitse. Ensi tiistaina sitten nähdään miten siinä onnistuttiin.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Tokoa 7/XX, agilityn jatkokurssi 1/10 ja muuta mukavaa

Huh, kaksi viimeistä viikkoa on ollut kunnon hullunmyllyä. Kaksi tenttiä, työhakemusten tekemistä ja tärkeimpänä tietysti työhaastattelu, joka johti jatkohaastatteluun ja lopulta työsopimukseen. Sain noin 14 kuukauden työpaikan ja pääsen ensimmäistä kertaa tekemään ihan oman koulutuksen mukaisia hommia! Vapaa-ajalla ei ole hirveästi tullut treenailtua Nellin kanssa, koska jaksaminen on ollut välillä aika vähissä. Luultavasti seuraavat pari viikkoa menee samoissa merkeissä, sillä aloitan huomenna työt ja luultavasti siinä menee vähän aikaa, ennen kuin tottuu tuohon työrytmiin. 
  

Nelli ja Sampo vauhdissa


Tokoa 7/XX

Tokossa kertailtiin sivulletuloa. Aluksi otettiin aktivointitehtävä, jossa me käytettiin kosketuskeppiä. Kosketuskeppi meni ihan surkeasti, Nelli otti siihen pari kosketusta ja lopun aikaa pälyili ympärilleen.. Sivulletulo harjoitukset menikin sitten paljon paremmin kun käytettiin kissanruokaa namina, mutta asento on välillä vähän mitä sattuu. Kotona Nelli tulee tosi hyvin sivulle ja vähäisestä harjoittelusta huolimatta tuntuu, että Nellillä on nyt paremmin motivaatio ja tekeminen kohdillaan tokoilussa.


Agilityn jatkokurssi 1/10

Tiistaina minulle aukesivat vihdoinkin sanat valssaus, persjättö ja sylkkäri. Eli tunnilla käytiin läpi erilaisia ohjaustapoja ja harjoiteltiin niiden käyttöä putken kanssa. Nelli hakeutui ensimmäisen kerran putkeen kokonaan ilman ohjausta, kerran lähdin ohjaamaan Nelliä putken keskelle enkä suulle ja Nelli päätti hypätä putken päälle ja siitä yli. Kaikista vaikeinta oli hahmottaa omat käännökset valssauksessa ja persjätössä, mutta eiköhän ne harjoitellessa ala sujumaan.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Agilityn alkeet 9/10 ja selityksen makua

On hieman jäänyt tämän blogin päivitys nyt vähäksi aikaa. Tenttiin lukeminen, työhaastattelut ja yllättävät työkeikat ovat vieneet allekirjoittaneesta mehut ihan kokonaan. Tällä viikolla jätettiin toko ja agility väliin tenttikiireiden ja kaverin sairastelun vuoksi, joten niistä ei tule tekstiä ollenkaan. Voi tosin olla, että käydään myöhemmin korvaamassa tuo viimeinen agility, mutta siitä sitten aikanaan. Mutta pidemmittä puheitta toissa viikon agilityyn:

A-este: Tähän harjoiteltiin vaan kontaktin ottamista esteen alussa ja lopussa, eli ei käyty A:ta kokonaisuudessaan läpi. Nelli ottaa kontaktin etupuolelle jo todella hienosti, mutta loppupäässä meinaa olla vähän epäröintiä.

Putki:
Nelli pitää näköjään lähettää putkeen pidemmältä matkalta ja vauhdissa, sillä läheltä ja pysähdyksistä ei lähde putkeen ollenkaan. Mutta jos putkeen mennään, niin sinne mennään sitten vauhdilla!

Kepit:
Höh, no kepit meni paremmin kuin edellisellä kerralla, mutta taas oli vähän huomattavasti tylsistymistä ja haahuilua. Mitähän tässä välissä on tapahtunut, kun kepit ovat muuttuneet tylsäksi esteeksi?

Pöytä: Pöytä sujuu tosi kivasti, tosin paikallaoloa pitää vielä harjoitella jonkin verran.

Pakko vielä myöntää, että meidän tokoilut on olleet viime aikoina ihan retuperällä. Ensi viikolla pitäisi kuitenkin tulla päätöksiä jatkon suhteen, joten toivotaan, että päätöksien myötä pääsisin takaisin vanhoihin rutiineihin kiinni!