Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2013

Tauko on ohi

 


Vihdoin päästiin taas agilityn makuun kun Nellin juoksujen alkamisesta oli kulunut tarpeeksi aikaa. Käytiin tänään ennen treenejä tuhlaamassa 100 euron lahjakortti Mustiin ja Mirriin ja mukaan tarttui Hurtan tokoliivi ja puinen noutokapula. Toi liivi on tosi kätevä ja vielä tosi nättikin! Oon himoinnut treeniliiviä jo kauan mutta ei ollut aiemmin sattunut sopivaa vastaan tai sitten oon muuten vaan pihistellyt rahojen kanssa. Mutta nyt kun oli lahjakortti ja netistä löytyi kivannäköinen liivi niin tilasin sen myymälään ja kävin sovittamassa. Ihastuin kyllä heti ensikoetuksella siihen, se on aivan ihana! <3



Ehdittiin joskun kolmen aikoihin hallille lämppälenkin jälkeen ja saatiin treenata ihan kahdestaan. Se oli varmaan ihan hyvä juttu kun meille oli ehtinyt kertyä taukoa yli kuukauden verran. Otettiin ihan simppeleitä hyppysarjoja (hyppyjä+putki), vähän keppejä, harjoiteltiin namikupille lähetystä (onnistui tosi hienosti!) ja odottamista. A:kin tuli otettua kerran kun Nelli päätti ihan omatoimisesti kiivetä sille. Samoin puomille se varasti monta kertaa kun käveltiin siitä ohi niin otettiin sitten vähän sitäkin. Nelli ei ollut ihan oma täpinä-itsensä, en tiedä mikä sitä rauhoitti. Mutta treeneistä jäi hyvä ja odottava mieli seuraavia treenejä kohtaan!

tiistai 1. tammikuuta 2013

Vuosi vaihtui

rauhallisesti kotona. Nelli ei tänäkään vuonna osoittanut merkkejä rakettien pelkäämisestä, joten meillä meni uusi vuosi mukavan rauhallisesti. Nelli sai oman pienen osan uuden vuoden herkuista kun tarjolla oli lihapullia ja nakkeja. Mulle nousi kuume perjantaina eikä se ole vieläkään helpottanut, joten uusi vuosi vaihtui 38 asteen kuumeessa.




Vuodelle 2012 meillä ei ollut mitään julkisesti esitettyjä virallisia tavoitteita. Oma ajatukseni oli vielä kesällä se, että oltaisiin startattu virallisissa kisoissa vielä tämän vuoden puolella mutta syksyllä kävi kyllä ilmi ettei ehditä sitten millään. Opiskelujutut (gradu) vei aikaa ja jaksamista sen verran että muut asiat jäi hieman paitsioon. Ja jostakin syystä meidän edistyminen kepeillä on ollut todella hidasta vaikka muut vaikeat esteet on oikeastaan jo selätetty. Ja vaikka kepit olisikin jo hallussa niin meidän kisavalmius edellyttää vielä sitä että minä oppisin ohjaamaan huomattavasti paremmin. Että jonkun verran jäätiin siitä tavoitteesta :D Siitä olen kuitenkin todella iloinen että käytiin meidän ensimmäisissä möllikisoissa.

Seuraavaksi sitten meidän uuden vuoden lupaukset vuodelle 2013:

-startataan viralliset kisat
-seuraaminen kuntoon
-opetellaan enemmän kaikenlaisia temppuja
-kokeillaan jotakin uutta harrastusta
-käydään mahdollisimman paljon möllikisoissa
-jumpataan ahkerammin 
-käydään ainakin yksissä näyttelyissä

Siinäpä ne, ihan tarpeeksi haastetta ja tekemistä tälle uudelle vuodelle.

Onnellista Uutta Vuotta kaikille! :)