Rauhallista ja rentouttavaa Joulua!
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
perjantai 14. joulukuuta 2012
Märkä koira
Koiran peseminen on aina yhtä mukavaa. Koirakin rakastaa sitä ihan hirveästi. Katsokaa vaikka itse!
|
|
Pesun ja kuivauksen jälkeen köllöteltiin tyytyväisenä matolla |
Ennen pesua käytiin rallailemassa metsätiellä ja sen jälkeen hallilla treenailemassa, joten pienen koiran päivä ei tainnut sittenkään olla ihan niin kurja!
lauantai 1. joulukuuta 2012
Neuvojen tarpeessa..
Meille on nähtävästi muodostumassa ihan kunnon ongelma Nellin kuumumisesta/turhautumisesta tai mitä ikinä se nyt onkaan. Viime keskiviikkona ohjaaja sanoi huolissaan että meidän ohjattu treeniaika menee siihen kun yritin saada Nelliä jäämään esteen taakse odottamaan. Kyllä, olin varsin tietoinen asiasta, mutta miten ihmeessä voisin muka lähteä suorittamaan rataa/harjoittelemaan yksittäisiä ohjauskuvioita kun tuo kuumakalle ei jää ODOTTAMAAN ja LOUSKUTTAA vaan pikku puikkonokkaa! :D. Nyt sille voi jo nauraa mutta treenatessa alkaa välillä hermo kiristyä. Jos joku fiksumpi osaa antaa neuvoja niin nyt niitä otettaisiin avosylin vastaan! Ongelmana on siis se, että lähdöissä Nelli ei keskity vaan haukkuu minulle. Saattaa jäädä istumaan tai makaamaan hetkeksi mutta usein lähtee haukkuen seuraamaan minua. Nameilla houkuttelu istumaan/makaamaan tms. onnistuu kyllä mutta heti palkan saatua Nelli usein nousee ja jatkaa haukkumista. Eli jos palkka tulee tai lähtee näkyvistä niin haukkuminen jatkuu. Ja tämä ongelma on nimenomaan vain agilityssa ja lähdöissä. Ja silloin kun haukku on päällä niin käskyt menee usein kuuroille korville, paitsi jos käsi on namitaskussa tai nami näkyvillä. Kotona Nelli saattaa temppujen aikana haukkua vain jos turhautuu eikä tiedä mitä siltä odotetaan. Muuten Nelli on tosi täpäkkä, keskittyy hyvin ja ennen kaikkea tottelee. Hallilla en vaan aina saa tuota hiljaiseksi ja keskittyneeksi.
Olen kokeillut tiukkaan sävyyn komentamista (ei auta), helppoa kontaktitemppua ennen lähtöä (toimii mutta heti palkan jälkeen haukku jatkuu), lässyttämistä (auttaa haukkumiseen hetkeksi mutta ei pidempiaikaista vaikutusta).. Seuraavaksi kokeiluun lähtee erilainen ruokinta treenipäivänä ja sitten toisena vaihtoehtona kunnon rallaukset ennen treenejä.
Viime kerralla harjoiteltiin jaakotuksia ja meillä oli tosi kiva rata. Jaakotukset meni hyvin, kerrankin joku helpolta tuntuva ohjauskuvio! Rata meni osittain tosi hyvin, mutta sitten oli taas muutama huolimaton putkeenvienti ja kepit oli aikamoista säätöä vaikka olikin pienet verkot. Ja meillä oli pussi radan osana eikä sitä taaskaan suostuttu menemään ilman raotusta. Mikä ihme siinäkin on että omissa treeneissä siitä mennään intopiukeena läpi ja sitten ohjatuissa hannaillaan? Keskiviikkona sattui kyllä yksi erittäin ihmeellinen juttu. Nelli varasti keinulle! Keinu meneekin meillä nykyään tosi hyvin, käytetään vielä tyynyä vaimentamassa iskua mutta muuten keinulle mennään ilman houkuttelua!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)