Sivut

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Mitä meille tänään kuuluu?

Olen ollut nyt kokopäivätöissä kuukauden ja viimein alkaa tuntua sille, että jonkinlainen järkevä rytmi on kohta löytymässä elämään. Blogin päivitys on jäänyt hieman vähäiseksi, sillä ajankäyttö on muuttunut aika lailla töiden myötä.. Ehkäpä sitä kohta pääsee normaaliin blogin päivitysvauhtiinkin kiinni. Pitäisi tämä ulkonäkökin muuttaa hieman ajankohtaan sopivammaksi ;)

Ja mitäs tokoilurintamalle kuuluu? Ollaan jatkettu ihan normaalisti 1x/viikko tokoilua ja tullaan jatkamaan kesälläkin samaan tyyliin. Joskus tässä kevään aikana meillä vaihtuu ohjaaja ja vaikka nykyisessä ohjaajassa ei olekaan mitään vikaa, niin mielenkiintoista on nähdä, miten ohjaajan muutos vaikuttaa meidän treenailuihin. Olen ollut kyllä hävyttömän laiska tokoilun suhteen koko kevään, enkä ole jaksanut oikein opettaa uusia temppujakaan. Ollaan kuitenkin opeteltu herkun koppausta ilmasta ja aloiteltiin kierimisen opettelemista (vaikeaa!). Ja tokossa ollaan käyty seuraamista ja noutoa. Narupallon kanssa nouto onnistuu jo aika hienosti, mutta ei puupalikan.. Mikähän siinäkin mahtaa olla?

Olisin lisännyt loppuun pari kuvaa tältä päivältä, mutta olenkin taas täällä huonon nettiyhteyden päässä, joten kuvien lisääminen ei onnistukaan. Joku toinen kerta sitten!

Agilityn alkeet 10/10 ja jatko 4-5/10

Maanantaina 11.huhtikuuta jätettiin tokoilut välistä ja suunnattiin sen sijaan korvaamaan aiemmin väliin jäänyt agilitytunti. Ja tosiaan hyvä juttu että mentiin, sillä tunnilla kokeiltiin ensimmäistä kertaa rengasestettä kokonaisena ja käytiin läpi venyttelyn alkeita. Kokeiltiin myös pituutta ja pujottelua. Rengas meni yllättäen aika kivasti, kun pituus taas meni ihan mahtavasti. Pujottelukin sujui pitkän tauon jälkeen oikein mukavasti. Venyttelyn kokeilu oli myös oikein mielenkiintoista, sain paljon hyviä vinkkejä!

Tiistaina 12. huhtikuuta vuorossa oli agilityn jatkokurssin neljäs kerta, jossa käytiin läpi hyppyjä, hyppyjä ja vielä vähän lisää hyppyjä sekä eri ohjaustekniikoita. Valitettavasti ei saatu taaskaan ihan kaikkea harjoittelusta irti, sillä Nellillä oli vieläkin sitä hyppykammoisuutta jäljellä.

Pakkko kirjoittaa nyt lyhyesti kaikesta, kun on vielä jotain muistissa. Viime tiistaina harjoiteltiin agilityssa putkea, hyppyjä ja taas kerran erilaisia ohjaustyylejä. Viime tiistaina sujui kyllä huomattavasti paremmin kuin edellisillä kerroilla, sillä näytti siltä että Nelli olisi viimein pääsemässä hyppykammostaan kokonaan yli. Käytiin viime viikonloppuna Lauran kanssa treenailemassa kahdestaan hyppyjä, pujottelua, putkea ja pussia ja uskon, että tuo viikonlopun treenikerta auttoi paljon hyppyjen kanssa.  

Että tällaista agilityrintamalle noin lyhyesti tiivistettynä. Jatkokurssia on jäljellä vielä 5 kertaa ja sitten jätetään varmaankin kursseilla treenailu tauolle ja katsellaan jatkoa syksyllä. Aksailua ei kuitenkaan lopeteta kesän ajaksi kokonaan, sillä tarkoitus on treenailla itsenäisesti vuokratuilla vuoroilla kesän aikana.

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Nelli 1-vee!

Nelli murupullamussukka täytti perjantaina 1.huhtikuuta yhden vuoden. Nelli sai juhlan kunniaksi maksalaatikkokakun, jossa oli kinkkurulla kynttilä. Lahja tulee sitten joskus myöhemmin! Kakussa taisi vaan olla jotakin vikaa, kun se ei synttärisankarille maistunut.. Kynttilä lähti kyllä heti parempiin suihin!

Nämä kuvat ovat vähän vanhempia, Nellistä ei tullut otettua perjantaina kuvia, sillä juhlakalu ei ollut kuvaustuulella. Onnea Nelli <3









Tokoa 9/XX ja Agilityn jatko 3/10

Nellin ja Sampon yhteishyppy

Tokoa 9/XX

Taas kerran näkyy valoa tokotunnelin päässä. En tiedä mikä oikein on ollut, mutta tokoilu on ollut pitkän aikaa melkoista pakkopullaa. Tuntuu ettei ole aikaa ja sitten kun on aikaa, niin sitten ei jaksa. Mielenkiinto on ollut siis aika vähissä - ehkä eniten siksi, koska tuntuu, ettei olla edistytty ollenkaan. Samat ongelmat ovat vainonneet meitä jatkuvasti, eikä olla opeteltu mitään uutta, vanhan asian jauhaminen on jotenkin todella puuduttavaa. Ja sekin laskee motivaatiota, kun tietää että koira osaa, mutta ei vaan tee. 

Maanantaina tapahtui kuitenkin jotain positiivista, Nelli suoriutui todella hienosti aiempaan nähden. Vieläkin nuuskutellaan jonkin verran maata ja pälyillään ympärille, mutta Nelli kuitenkin keskeyttää väärän toiminnan kun saa käskyn ja tottelee! Ja muutenkin maanantaina Nellin huomio oli enemmän minussa kuin muualla ja se pysyi minun lähellä vaikka olikin vapaana. Tuli kyllä ihan mahtava onnistumisen tunne ja kun sai vielä kehuja, niin sai taas uutta intoa tokoiluun. Maanantaina harjoiteltiin siis sivulletuloa ja sitten otettiin ensimmäistä kertaa luoksepäästävyyttä. Me harjoiteltiin Nellin kanssa eri tavalla kuin muut, sillä olimme molemmat ohjaajan kanssa sitä mieltä, että Nelli ei välttämättä hirveästi tykkäisi lähestyvistä vieraista ihmisistä. Nellin kanssa treenattiin niin, että luoksetulijat kävivät noin metrin päässä kääntymässä ja silloin kun ihminen lähestyi, Nelli sai nameja ja kun luoksetulija lähti kävelemään poispäin, namin saaminen loppui. Nelli ei paljon välittänyt lähestyjistä kun sai jatkuvalla syötöllä superherkkua, eli kissanruokaa. Hyvin mennyt harjoitustunti kaiken kaikkiaan! :)


Agilityn jatko 3/10

Jos toko meni maanantaina hyvin, niin samaa ei oikein voi sanoa tiistain agilitysta. Nellille oli jäänyt huonoja muistoja viime kerran esteen tiputuksista ja Nelli ei meinannut aluksi suostua tekemään yhtään mitään. Tunnin teemana oli takaaleikkaukset, joita harjoiteltiin ensin ilman esteitä koiran kanssa ja sen jälkeen putken ja hypyn kanssa. Nellin kanssa tehtiin harjoitukset helpotetusti, sillä Nelli ei tosiaan ollut oma intoa puhkuva itsensä. Tunnin edetessä Nelli alkoi kuitenkin palautua omaksi itsekseen ja suoriutui melkein omalla tasollaan. Agilityssä on kyllä sen takia ollut ihan mahtavaa, että ohjaajalta saa suoraan palautetta. Ohjaaja kehuu paljon ja sanoo suoraan ne asiat, joita pitää treenata. Nellin kanssa tuskin tulee ongelmia noiden takaaleikkausten kanssa, sillä ohjaajan sanoin: kun Nelli pääsee vauhtiin, niin se ei paljon taakseen katsele. Ja Nelli kuulemma irtoaa tosi hyvin esteillle! Ehkä jo ensi tiistaina Nelli olisi alusta asti oma innokas ja reipas itsensä. Saa nähdä minkälainen agitykki Nellistä vielä kuoriutuu, kunhan ohjaajakin saisi hieman omaa kuntoa kohotettua ;)