Sivut

maanantai 29. marraskuuta 2010

Sanko-projektia



Kuten kuvista näkyy, tassut menee hienosti sangon päälle ja nyt pohditaankin sitä, miten saadaan takatassuihin liikettä! Jonkin verran on takatassut jo alkaneet liikkua, mutta aika vähän aikaa viihtyy vielä etutassuilla sangon päällä.

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Onnistumisen hetkiä

Tiistain tokotreenit aloitettiin leikkimällä! Nelli oli pirteä oma itsensä ja jaksoi kiinnostua leikkimisestä, vaikka oltiinkin tokokentällä. Kaksi kertaa otettiin leikkiä ja sen jälkeen alettiin kertailemaan aiemmin opeteltua. 

Kosketusalusta: Nelli ei kiinnostu kentällä kosketusalustasta, mutta eilen liikuttelin kosketusalustaa ja kosketusta alkoi löytyä. Kotona sisätiloissa Nelli siis läpsii hyvään tahtiin alustaa, mutta esimerkiksi lenkillä ollessa alusta ei kovin paljon kiinnosta. 
Sivulletulo: Nelli tuli kentällä sivulle käsiavulla pomppien. Istuu melko suorasti sivulla, mutta kentällä jättäytyi liian kauaksi istumaan. Kotona tulee tosi hienosti oikeaan kohtaan istumaan ja kotona tätä tarjotaankin jo ihan kivasti. Tosin kotonakin tulee sivulle pompulla, jos käyttää pientä käsiapua.

Lopuksi otettiin sekoitus uutta ja vanhaa, eli pyrittiin siihen, että koira istuu vain käskyn saatuaan eli jos koira tarjosi istumista ilman käskyä, sitä ei palkittu. Tarkoituksena on siis päästä siihen, että koira lakkaa tarjoamasta istumista palkkion toivossa. Nelli tarjosi aikalailla istumista ja aika monta istumista jätettiin siis palkitsematta. Mutta pakko kyllä sanoa, että hienosti istui käskystä! :)

Ja mites meidän SANKO-projekti edistyy? Tänään aamulla aloitettiin ja Nelli tarjosi jo ensimmäisen puolentoista minuutin aikana tassulla läpsimistä. Tänään ollaan harjoiteltua sankoa neljä kertaa (eli siis 4x90s) ja Nelli on nostanut neljä tai viisi kertaa molemmat tassut sangon päälle! Yllätyin itsekin, kuinka nopeasti Nelli tajusi kokeilla molempien tassujen nostamista!

Tänään Nelli sai uusia koiratuttavuuksia, kun kävimme shetlanninlammaskoira Pellen ja bordercollie Axelin kanssa leikkimässä lammasaitauksessa. Nelli tuli oikein hyvin toimeen molempien kanssa, mutta varsinkin pikku Axelin kanssa oli mukava leikkiä. Pellestä ja Axelista voit lukea lisää Hurttaplokista.

tiistai 23. marraskuuta 2010

Sheippausta

Olen yrittänyt opettaa Nellille erinäisiä asioita sheippaamalla, mutta olen huomannut sitä tehdessä, että olen oikeasti aika huono siinä. Vaadin nimittäin ihan liikaa. Meidän sheippaukset ei mene niinkuin pitäisi, eli naksuja ei tosiaan tule vähän väliä ja siinä turhautuu niin Nelli kuin minäkin. Siksipä päätin opettaa Nellille uuden tempun sheippaamalla. Tempun nimi on "Nosta etutassut sangon päälle ja pyöri sangon ympärillä takatassuillasi", eli ihan normaalia koiran käytöstä. Ei pitäisi olla vaikeaa.

Mitä on sheippaus? Shaping eli sheippaus tarkoittaa sitä, että koiran käytöstä/toimintaa muokataan asteittain, kunnes saadaan aikaan haluttu toiminto.

Haluttu toiminto: Nosta etutassut sangon päälle ja pyöri sangon ympärillä takatassuillasi

Osa 1: Katso sankoon päin
Osa 2: Koske sankoa kuonolla
Osa 3: Koske sankoa tassulla
Osa 4: Koske sangon yläosaa
Osa 5: Nosta toinen tassu sangon päälle
Osa 6: Nosta molemmat tassut sangon päälle
Osa 7: Liikuta takatassua etutassujen ollessa sangon päällä
Osa 8: Liikuta takatassuja etutassujen ollessa sangon päällä
.......
Liikuta takatassuja sangon ympäri etutassujen ollessa sangon päällä, valmista!

Hmm, toivottavasti en haukannut liian isoa palaa, mutta onhan meillä tässä aikaa opetella. Täytyy vaan pitää mielessä, että palkitsen ihan pienestäkin liikkeestä, niin saadaan paljon naksuja eikä kummankaan tarvitse turhautua! Kaikki vinkit ja neuvot ovat tervetulleita nyt ja matkan varrella! :) Voisiko tuota suunnitelmaa hajoittaa vielä pienempiin osiin? Lupaan raportoida meidän edistymisestä, kunhan saadaan ensin projekti käyntiin.

Tilannepäivitystä

Tällainen päivitys tällä kertaa, kirjoittelen vähän niistä asioista, jotka nyt sattuvat putkahtamaan mieleen!

Ikä: 7kk 3vk
Säkäkorkeus: noin 32 cm
Paino: 5,1 kg

Korvat: Liimasin korvat tosiaan noin 3 viikkoa sitten, mutta liimaukset aukesivat lähes heti. Tällä hetkellä korvien päissä on siis liimajämät, jotka ovat pitäneet korvia oikein hyvässä asennossa koko ajan. Tarkoituksena on kyllä ollut liimata ne uudestaan jo parin viikon ajan, mutta... Sitten kun ehtii!

Turkki: Nellillä on jo jonkin verran turkkia ja sitä kasvatellaan koko ajan. Olisin laittanut kuvia, mutta kuvien lataus ei jostakin syystä onnistu tällä hetkellä!

Hampaat: Etualahampaat ovat vieläkin melko tiukassa rivissä, mutta se yksi alahammas, joka ei meinannut mahtua riviin aluksi ollenkaan, on siirtynyt edemmäs. Eli hampaiden tilannetta pitää vielä seurailla, mutta parempaan suuntaan se on mennyt tässä parin kuukauden aikana.

Juoksut: Olin vähän aikaa sitten ihan varma, että Nelli aloittaa ensimmäiset juoksunsa millä hetkellä hyvänsä, mutta eipä niitä ole vielä kuulunut. Joku aika sitten esiintyi nimittäin merkkailua ja kiivasta hajujen haistelua, mutta Nelli ei ole merkkaillut nyt vähään aikaan ollenkaan. Eli odotellaan, odotellaan!
 
Ohitustilanteet: Nelli valpastuu selvästi toisen koiran nähdessään ja saattaa "wuf-failla". Jos hihnan toisessa päässä ollaan kuitenkin oltu tarpeeksi tarkkaavaisia ja nopeita, Nelli syö nameja kädestä ja katselee toista koiraa. Usein toiset koirat menevätkin ohi niin, että Nelli istuu ja syö eikä päästä mitään ääntä. Ja jos toinen koira kävelee kauempaa vastaan, niin usein Nelli ottaa koiran nähtyään minuun nopeasti kontaktin.

Hihnakäyttäytyminen: Usein alkulenkistä nuuskuttelee penkkoja ja menee edellä ja loppulenkistä kävelee vierellä ja ottaa kontaktia. Vetämisestä päästiin melkein kokonaan eroon jo aikoja sitten, mutta valitettavasti Nelli alkanut vetämään uudelleen. Pyrin siihen, että hihnan kiristyessä pysähdytään ja odotetaan kontaktia, jolloin hihna löystyy ja matka jatkuu. Ihan aina en kuitenkaan pysähtele, sillä välillä vaan tulee annettua periksi.

Sisäsiisteys: Nelli on ollut kotona sisäsiisti jo parisen kuukautta, en rehellisesti sanottuna edes muista milloinka olisi tehnyt asioita sisälle! Vieraissa paikoissa ei välttämättä ymmärrä, että tarpeet tulisi tehdä ulos, mutta esimerkiksi viime viikonloppuna, jonka vietimme kahdessa eri paikassa, Nelli teki kaikki tarpeensa pihalle ja osasi jopa pyytää ulos!

Lempiasiat: Juokseminen, leikkiminen, nuoleminen ja poikaystävä Sampo.

Raivostuttavin tapa: Jos istun vaikka tietokoneella tai sohvalla ja Nellille tulee tylsä hetki, se kävelee pentuportin (kompostikehikko) taakse, menee siihen viereen makuulle ja alkaa puremaan sitä. Usein Nelli tekee vielä niin, että katsoo minuun samalla kun pureskelee kehikkoa oikein nautinnollisen näköisesti. Pentuportin pureskelu on tietystikkin kiellettyä, mutta Nelli on tainnut keksiä, että sillä tavalla on helppo saada huomiota ;)

Muuta: Mamman ihana pieni kulta, joka ilostuttaa meitä joka päivä. Osaa välillä myös komentaa päästämällä pari haukkua, mutta se lähinnä vaan alkaa naurattamaan, kun toinen yrittää komentaa niin tosissaan. Oppii nopeasti asioita ja on kotona aina valmis treenailemaan. Meidän pieni päivänsäde <3

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Lukossa!

Voi voi, meidän tokoilut meni eilen ihan puihin. Nelli on jostakin syystä alkanut menemään lukkoon tokoharkoissa, eikä välttämättä edes noteeraa kosketuskeppiä! Eilen harjoiteltiin leikkimistä ja kosketusalustaa, mutta kun mikään ei onnistunut, niin sitten keskityttiin vaan siihen, että saataisiin naksuteltua mahdollisimman paljon ja Nellin olisi mukavampi olla kentällä. Harkkojen jälkeen käytin Nellin lenkillä kentän lähistöllä ja siellä Nelli oli oma reipas itsensä! Lenkin jälkeen treenasin vielä kentällä kosketusalustaa, pujottelua ja vähän kontaktia ja kosketusalusta oli ainoa, mikä ei oikein onnistunut.. Mikähän siinä treenitilanteessa sitten on mikä vaivaa niin kovasti? Autossa oleminen vai minun oma mielentila? Kotona Nelli treenailee ihan innoissaan eikä tuollaista lukkoonmenemistä ole ilmennyt missään muualla. Lenkilläkin kuljetaan reippaasti häntä heiluen vaikka oltaisiinkin vähän oudommassa paikassa. Tässä ei muu auta kuin pienin askelin eteenpäin ja toivotaan, että Nelli taas rohkaistuisi!  

maanantai 15. marraskuuta 2010

Koiratapaamisia ja tokoilua

Nelli pääsi pitkästä aikaa tapaamaan muitakin koiria kuin Sampoa lauantaina, kun englanninspringerspanieli Fiina tuli Tampereelta Jyväskylään näyttelyihin. Lauantai-iltana sitten tavattiin tuossa meidän parkkipaikalla ja Nelli toivotti Fiinan tervetulleeksi kunnon haukkukonsertilla. Nelli selvästi arasteli ja hieman pelkäsi Fiinaa ja päästi siksi kunnon haukut ilmoille. Kävelimme parkkipaikalta lähellä olevalle lammasaitaukselle ja päästettiin koirat siellä vapaaksi. Nellillä kesti ainakin puoli tuntia, ennenkuin uskalsi alkaa leikkimään Fiinan kanssa! Loppua kohden Nelli uskalsi rohkeammin seurailla Fiinaa ja haastaa sitä leikkiin. Onneksi Fiina osasi leikkiä pienemmän kaverin kanssa hienosti! Sunnuntaina käytiin sitten koirapuistoilemassa ja siellä Nelli pääsi leikkimään pinserin kanssa. Tälläkin kertaa Nellillä kesti jonkun aikaa, ennen kuin uskalsi alkaa leikkimään, mutta loppuajasta Nelli leikki taas tosi reippaasti! Tänään vietettiin puolitoista tuntia ulkosalla, kun käytiin tapaamassa Lauraa ja Sampoa. Ja voi taas sitä riemun määrää, kun Nelli pääsi juoksentelemaan Sampon kanssa. Mulla oli kamera mukana, mutta en saanut  kuin pari julkaisukelpoista kuvaa.




Torstaina oltiin tokoilemassa viikkotreeneissä. Ensimmäiseksi minun oli tarkoitus treenata sivulletuloa kosketuskepin avulla, mutta meidän minuutti valuikin ihan hukkaan, kun Nelli ei osoittanut minkäälaista kiinnostusta kosketuskeppiin. Toinen minuutin harjoitus otettiin kontaktia ja se sujui ihan hyvin, mutta Nellin liikkeet oli taas melko hitaita.. Ehkä pitäisi itse olla innostuneempi tai innostavampi? Kolmas minuutti käytettiin istumisen harjoitteluun ja se menikin ihan hyvin. Huomaa kyllä eron, miten paljon paremmin pysyy istumassa kotona kuin kentällä.. Ja viimeinen eli neljäs minuutti käytettiin pujotteluun ja se menikin sitten TOSI hyvin! Pujottelu on sujunut meillä kotona jo jonkun aikaa tosi hyvin ja ajattelin sitten kokeilla miten se onnistuu kentällä, ja hyvinhän se sujui. Torstaina saatiin sellainen ohjeistus, että ruoasta pitäisi tehdä arvokkaampaa. Ja niimpä me ollaankin sen jälkeen annettu Nellille ruoka käsiruokinnalla lenkkien ja tokoilun yhteydessä. Yhden puuroannoksen on typsy kuitenkin saanut kupista, kun ei sitä viitsi oikein kädestäkään syöttää. Ja kas kummaa, meillä on tosiaan nyt koira, joka ottaa PALJON enemmän kontaktia lenkillä! Kun käveltiin takaisin kotiin tänään leikkitreffeiltä, niin Nelli otti lähes koko matkan (noin 15 min) vähän väliä kontaktia, ihana tyttö! Sivulletulossa ollaan myös edistytty ihan kivasti. Nelli on tarjonnut sivulletuloa kotona jo moneen otteeseen ja eilen tuli jopa koirapuistossa sivulle istuskelemaan, JEI!

Näyttelyistä

Viikonloppu vierähti tosiaan Jyväskylän kansainvälisten koiranäyttelyiden rokotustarkastuksessa enkä saanut sittenkään aikaseksi sitä lupaamani käsityöpäivitystä. Mutta ehkäpä jo tänään tai sitten joskus. Olin siis viikonloppuna ensimmäistä kertaa virallisissa näyttelyissä ja vieläpä töissä rokotustarkastuspisteellä. Tarkastukseen tuli melko nopeasti rutiini ja homma oli kyllä aika yksinkertaista, eikä mulle onneks tullut yhtäkään "ongelmatapausta" kohdalle. Lauantaina pääsin lähtemään 12 aikoihin ja pääsin seuraamaan shelttikehää. Siellä oli kyllä kaikennäköisiä shelttejä ja tuomari jakeli vain ERIä ja EHta sen ajan mitä istuskelin kehän laidalla. Olis kyllä ollut kivaa käydä itsekin kehässä pyörähtämässä, mutta tammikuussa sitten. Me jätetään siis Tampereen pentunäyttelyt välistä, sillä sukulaisen hautajaiset ovat samana päivänä.

Sain kuitenkin ostettua näyttelyistä uuden näyttelyhihnan, kevythäkin (tosi tukeva, hyvän värinen ja vielä tosi edullinen), Nellille lelun ja metrilakuja. Olisin voinut ostaa sieltä paljon muutakin, jos taloudellinen tilanne olisi vähän parempi :)

torstai 11. marraskuuta 2010

Kuulumisia

Tiistaina oltiin taas tokoilemassa, mutta tällä kertaa eri kentällä kuin aiemmilla kerroilla. Törmäsin autolla pyörätelineeseen ja mieleen tuli, että voisin tarvita toko-koulutuksen lisäksi myös ajo-opetusta. Onneksi autolle ei kuitenkaan käynyt mitenkään ja kuskikin kärsi vain henkisiä vahinkoja, kun luottamus omiin ajotaitoihin sai taas osumaa. Tiistaina meillä olikin melko opettavainen kerta, sillä teimme vain yhdet 2x1 min -harjoitukset per koirakko ja lopun aikaa olimme erästä peliä. Meidän 2x1 min-harjoitukset meni sivulletulon harjoitteluun, mutta niistä toinen minuutti meni kyllä ihan pipariksi. Nelliä ei vaan yksinkertaisesti kiinnostanut harjoittelu ja vaikka kosketuskeppi työnnettiin melkein nenän eteen, niin Nelli ei siitä kiinnostunut. Olen välillä huomannut myös kotona harjoitellessa, että yhtäkkiä Nelli saattaa lähteä kesken harjoittelun esimerkiksi juomaan. Tosin kotona meidän harjoitusaika on välillä vähän mikä on, ei välttämättä ole siis aina sitä minuuttia tai kahta. Pitäisi ehkä pitää kotonakin harjoitusaika aina lyhyenä, ettei Nelli ehdi kyllästyä. Muuten kotona (sisällä ja takapihalla) harjoittelu onnistuu kyllä hyvin! Lenkit menee nyt ihan kokonaan lunta ja hajuja nuuskiessa eikä lenkillä ollessa oteta välttämättä ollenkaan kontaktia. Olen kokeillut lelun ottamista lenkille mukaan, mutta sekään ei ole kiinnostanut, vaan neidin pitää saada nuuskia! 

Niin ja se peli. Ohjeet tähän peliin löytyvät esimerkiksi kirjasta Naksutinkoulutusta koirallesi (Morten Egtvedt&Cecilie Kosten) sivuilta 80-81. Luin itse tästä pelistä kuukausi pari sitten ja ajattelin, että tätä voisi olla mielenkiintoista kokeilla. Eli peli menee suurin piirtein tällä tavalla: Yksi ihminen on "koira" ja muut kouluttajia. Kouluttajat sopivat ennen pelin aloittamista tehtävän, jonka he opettavat koiralle pelin aikana naksuttimen avulla. Sen jälkeen peli alkaa ja koiraa ohjataan naksuttimen avulla suorittamaan haluttua tehtävää. Eli jos koiralle halutaan opettaa vaikka auton koskettaminen, niin jo alussa pelkkä autoon päin katsominen saa aikaan naksautuksen ja palkkion jne. kunnes koira saadaan koskettamaan autoa. Minä olin ensimmäinen "koira" ja voivoi, eihän siitä tullut mitään. Minun tehtävä olisi kuulemma ollut alunperin se, että menen halaamaan puuta.. Mutta minulle sitten naksauteltiin seuraamisesta, katsekontaktista, sivulletulemisesta ja enkä sitten ymmärtänyt tarjotakaan muita toimintoja. Koska meidän peli ei edennyt mihinkään, kouluttajat helpottivat tehtävää. Onneksi tässä tapauksessa koira kuitenkin oli erityisen fiksu ja ymmärsi puhetta ja siinä vaiheessa kun yksi kouluttaja sanoi toiselle kouluttajalle: "Ethän sä voi olla selin koiraan päin, sehän voi vaikka silloin katsoa puuta" koira ymmärsi, mitä häneltä vaaditaan ja koulutus loppui lähes heti sen jälkeen ;) Tämän jälkeen toinen ryhmäläinen oli koirana ja se koulutus sujuikin jo paljon paremmin.. Oli aktiivisempi koira ja idean tajunneet kouluttajat :) Mutta oli kyllä erittäin opettavainen peli, ei voi muuta sanoa!

Lähiaikoina ollaan pantu merkille se, että ihan kuin Nelli olisi vähentänyt nirsoiluaan. Lenkillä kelpaa palkkioksi välillä jopa oma nappula, tosin se pitää melkein aina tiputtaa ensin maahan ja poimia sieltä uudestaan suuhun, mutta alas se menee kuitenkin!

Viikonloppu vierähtääkin minulla näytelmien merkeissä, mutta viikonloppuna on kuitenkin tulossa toinen käsityöaiheinen -postaus. Tänään päästään pitkästä aikaa leikittämään Sampoa ja Nelliä ja luultavasti parivaljakko pääsee huomennakin leikkimään!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Pieni suunnitelmien muutos

Kuten joku saattoi huomata tapahtumista, olin merkannut tälle päivälle Tommy Wirenin luennon. Huomasin kuitenkin eilen, että K-S kennelkerho järjestää tänään näyttelykoulutusta.. Eilen sitten pohdin asiaa, että kumpaan menen ja päätin sitten mennä näyttelykoulutukseen touhuilemaan Nellin kanssa ja jättää luennon välistä. Nelli olisi siis joutunut olemaan ainakin viisi tuntia kotona yksin, niin päätin, että näin on varmasti kivempaa kummallekkin!

Näyttelykoulutuksessa oli paikalla enimmillään kuusi tai seitsemän koirakkoa, joten saatiin hyvää ja henkilökohtaista harjoitusta, kun ohjaajat ehtivät keskittyä kaikkiin kunnolla. Näyttelyharjoituksen ohjaajat toimivat käsitykseni mukaan ihan oikeina näyttelytuomareina, joten saatiin siis ihan laadukasta ohjausta. Nelli tutkittiin pöydällä kolme kertaa ja varsinkin viimeinen tutkimuskerta meni oikein mallikkaasti, Nelli seisoi pöydällä melkein kuin vanha tekijä. Koulutuksessa suoritettiin myös epävirallinen mittaus, jossa Nellin säkäkorkeudeksi saatiin 32 cm.

Kävelytys sujui odotetunlaisesti, välillä meni tosi hyvin ja välillä sitten ihan pyllylleen. Nelli ottaa tosi paljon häiriötä takana tulevista koirista ja vilkuilee jatkuvasti taaksepäin. Ja välillä saa sitten minihepuleita, kun olisi NIIN kivaa mennä vaan leikkimään muiden koirien kanssa. Kysyin ohjaajilta heidän mielipidettään Nellin etuliikkeistä ja heidän mielestään etuliikkeet eivät olleet mitenkään "töpöttäviä". Meidän pitäisi nyt sitten vaan panostaa tosissaan tuohon seisotukseen, koska se ei meinannu onnistua ollenkaan. Nelli tarjosi istumista ihan koko ajan.. Mutta jäi kyllä ihan hyvä mieli tuosta minikoulutuksesta! Odotan ihan hirveällä innolla ensi viikonloppua eli Jyväskylän kansainvälistä koiranäyttelyä! Katsoin juuri, että sinne on ilmoitettu noin 5100 koiraa. Olen siis menossa töihin rokotuspisteelle, mutta toivon mukaan ehdin käydä katselemassa shelttien kehää ja päästä mukaan näyttelytunnelmiin. :)

Otin illemmalla Nellin autoon ja ajelin eräälle kentälle. Tarkoituksena oli hieman tokoilla, mutta Nellin korvat olivat jääneet matkan varrelle ja sen huomio oli kyllä jossain ihan muualla kuin minussa. Se harjoituskerta loppui siis tosi lyhyeen. Ja äsken lenkillä mulla oli alkumatkasta perässä vedettävä koira ja sitten loppumatkasta pikku puskutraktori. Loppuun kuvia edelliseltä viikonlopulta.. Meillä ei siis enää oikein voi lukea lehteä tai tehdä läksyjä lattialla ilman pikku apuria!


keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Tokoa

Nelli oli viikonloppuna kipeänä ja ilmeisesti sillä oli lievä kennelyskä, joten ollaankin pysytty kaukana muista koirista. Onneksi Nelli tuntui parantuvan melko nopeasti, tosin vielä tulee satunnaisesti aivastelua tai yksittäistä "röhimistä". Tokoon mentiin kuitenkin tiistaina, sillä meillä harkoissa koirat ovat yksitellen kentällä ja muuten koirat odottavat vuoroaan autossa.

Tokossa harjoiteltiin perusasioita, eli kontaktia, seuraamista ja kosketuskeppiä. Kontaktiharjoitus meni meillä ihan hyvin, tosin meidän touhusta puuttui vauhti kokonaan. Nelli oli luultavasti vielä väsynyt ja siksi harjoitus tuntui melko vauhdittomalle. Seuraavaksi otettiin seuraamista ja mua vähän jännitti etukäteen, että mitenkä se mahtaa tällä kertaa sujua, sillä lenkillä on menty taas vähän niin ja näin. Nelli kuitenkin yllätti minut positiivisesti ja käveli melkein koko ajan VIERELLÄ vaikka ei ottanutkaan kontaktia kuin pari kertaa. Tarkoitus siis olisi ollut, että koira olisi kävellyt vierellä ottaen kontaktia, mutta meille tuo oli jo hyvä suoritus! Jippii! :) Lopuksi otettiin kosketuskeppiä, jonka Nelli kyllä osaa, mutta keskittyi eilen kepin sijasta namien huolelliseen pureskeluun (joku oli tainnut tehdä vähän liian isoja maksanameja..).

Niin ja meillähän oli se kotitehtävä, jonka allekirjoittanut muisti tuntia ennen harkkojen alkamista. Ehdin kuitenkin ottaa kuudessa eri paikassa minuutin aikaa ja tarkkailla Nelliä. Seisoin siis minuutin ajan lehtiö kädessä ja kirjoitin ylös Nellin touhuilut enkä reagoinut siihen millään lailla. Tässä tulokset:

1. keittiö
  • istuminen
  • kontakti
  • muualle katselu
  • rapsuttaminen
  • lattian tutkiminen
  • makuullemeno
  • maton nuoleminen
  • maton pureminen
2. takapiha
  • seisominen
  • kontakti
  • äänten kuunteleminen
  • katselee ympärilleen
  • kävelyä
3. terassi
  • venyttely
  • kengän haistelu
  • kengän pureminen
  • äänien kuuntelu
  • seisoo vieressä
4.olohuone
  • kontakti
  • vinkuminen
  • takaoven haistelu
  • haistelu
  • tulee oikean jalan viereen makaamaan
5. makuuhuone
  • kontakti
  • seisominen
  • ovenraon raapiminen
  • jalkalistan pureminen
  • kävely
  • oman sängyn haistelu
  • ovenraosta katselu
6. etupiha
  • maan haistelu
  • kontakti
  • eteenpäin katselu
  • äänien kuuntelu
  • pyrkii eteenpäin
  • vinkuu
  • kävely
Kaikista eniten Nelli keskittyi ympäristön tutkailuun ja näköjään aika paljon teki tuhmuuksia.. Mutta otti kuitenkin jonkin verran kontaktiakin. Täytyy tehdä tämä harjoitus joskus parin kuukauden päästä ja katsella sitten minkälaisiin tuloksiin päästään!