Sivut

maanantai 15. marraskuuta 2010

Näyttelyistä

Viikonloppu vierähti tosiaan Jyväskylän kansainvälisten koiranäyttelyiden rokotustarkastuksessa enkä saanut sittenkään aikaseksi sitä lupaamani käsityöpäivitystä. Mutta ehkäpä jo tänään tai sitten joskus. Olin siis viikonloppuna ensimmäistä kertaa virallisissa näyttelyissä ja vieläpä töissä rokotustarkastuspisteellä. Tarkastukseen tuli melko nopeasti rutiini ja homma oli kyllä aika yksinkertaista, eikä mulle onneks tullut yhtäkään "ongelmatapausta" kohdalle. Lauantaina pääsin lähtemään 12 aikoihin ja pääsin seuraamaan shelttikehää. Siellä oli kyllä kaikennäköisiä shelttejä ja tuomari jakeli vain ERIä ja EHta sen ajan mitä istuskelin kehän laidalla. Olis kyllä ollut kivaa käydä itsekin kehässä pyörähtämässä, mutta tammikuussa sitten. Me jätetään siis Tampereen pentunäyttelyt välistä, sillä sukulaisen hautajaiset ovat samana päivänä.

Sain kuitenkin ostettua näyttelyistä uuden näyttelyhihnan, kevythäkin (tosi tukeva, hyvän värinen ja vielä tosi edullinen), Nellille lelun ja metrilakuja. Olisin voinut ostaa sieltä paljon muutakin, jos taloudellinen tilanne olisi vähän parempi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti