Sivut

keskiviikko 20. lokakuuta 2010

Tiistain tokot ja treffit

Sampon ja Nellin mahavaivojen helpotuttua päästiin vihdoin eilen aamulla tapaamaan. Nelli muuttui Sampon nähtyään sirkuskoiraksi, kun alkoi hyppimään rantaraittia pitkin etutassut ilmassa. Se siitä hienosti hihnassa kävelystä siis ;) Oli kyllä tosi mukavaa, kun Nelli pääsi pitkästä aikaa koiraseuraan purkamaan energiaa.

Tokossa kerrattiin pujottelua, istumista ja seuraamista. Uutena opeteltavana asiana tuli tassun antaminen, sillä täytyyhän jokaisen koiran osata tassu antaa! Pujottelu meni meillä huonosti, mutta eipä sitä harjoiteltukaan edellisellä viikolla. Nellillä meni maha ripulille perjantaina ja jouduttiin vähän paastoilemaan ja olemaan ilman makupaloja. Viime torstain treeneissä Nelli ei ottanut lähes lainkaan kontaktia ja sempä takia istumisharjoitukset menivät silloin aivan päin mäntyä. Asiaan ehkä saattoi vaikuttaa se, että Nelli sai "vahingossa" ruokaa (ups :D) pari tuntia ennen treenejä, joten ruokapalkka ei sitten jaksanutkaan kiinnostaa. Harjoittelin sunnuntaina ja maanantaina istumista naksuttimella ja naksautin vasta silloin, kun Nelli istui ja otti kontaktin. Eilen istuminen tuli siis kontaktin kanssa huomattavasti paremmin kuin torstaina. Istumista harjoiteltiin myös häiriön alla (muut liikkuivat/hyppivät ringissä meidän ympärillä) ja tuli sieltä ainakin pari onnistunutta istumista.

Tassun antaminen on opetettu Nellille joskus kuukausia sitten eikä sitä ole sen enempää vahvistettu. Yllättävän hyvin se kuitenkin muistui Nellille mieleen, tosin tassunanto saattaa tulla vasta siinä vaiheessa kun on ensin kokeiltu suulla ja sitten käyty vähän maassa.. Se siis vaatii ehkä vähän lisää harjoittelua! :)

Viimeisenä asiana otettiin seuraaminen hihnassa. Tosin meidän kohdalla se taisi olla Nelli kävelee hihnassa edellä ja minä jäljessä -harjoitus. Kontaktista ei ollut tietoakaan.. Sain torstaina ohjeet siihen, miten saan Nellin kävelemään vierellä ja ottamaan kontaktia, mutta en raaskinut ottaa niitä vielä silloin käyttöön. Eilisen jälkeen kyllä ymmärsin, että hihnakäyttäytymistä on pakko muuttaa lenkillä tai seuraaminen ei tule sujumaan vielä pitkiin pitkiin aikoihin. Tästä lähtien Nellin on siis käveltävä lenkillä vierellä eikä käveltävä puoli metriä minun edelläni. Ja sitten, kun seuraa-käsky on hallussa, niin sitten voidaan taas vapauttaa koira vapaampaan etenemiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti