Sivut

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Satoi, satoi ropisi

Tiistaina oltiin taas ohjatussa tokoilussa märällä ja lätäköitä täynnä olevalla kentällä mukavassa vesisateessa. Onneksi minulla oli vedenpitävät vaatteet ja sateenvarjo, mutta olishan se treenailu ollut mukavampaa kuivalla säällä. Treenit aloitettiin kontakti-harjoituksella, joka jostakin syystä ei lähtenyt meillä kunnolla käyntiin. Nelli ei (taaskaan) osoittanut kovin paljon kiinnostusta minuun tai treenivyön sisältöön, joten harjoitus keskeytettiin ja sain toiselta ryhmäläiseltä paistettua kanaa. Pari palaa kanaa ja kiinnostus minuun ja omiin nameihin löytyi.. Toisella harjoituskerralla Nelli alkoi ottamaan heti alusta asti kontaktia.

Kontaktin jälkeen harjoiteltiin kääntymistä seuraamisen yhteydessä. Tämä meni vähän kehnosti..  Viime kerran karkailun vuoksi meillä oli käytössä  pitkä liina, joka oli kiinnitetty Nellin pantaan. Liina taisi olla hieman raskas Nellille eikä se oikein pysynyt kävelyvauhdin mukana. Lopuksi otettiin luopumista ja se sujui ihan hyvin. Nelli jättää selvästi kädellä olevan namin rauhaan ja peruuttaa taaksepäin käskyn kuullessaan.

Ilmoitin Nellin pentunäyttelyyn Lahteen 24.10.2010 ja sitä ennen olisi vielä yhdet mätsärit täällä Jyväskylässä. Eli pitäisi varmaan jatkaa (siis aloittaa) näyttelyharjoituksia, ettei mene näyttelyt ihan penkin alle! Harmi vaan, että Nelli ei taida haluta lähteä sinne Lahteen. Tulostin eilen varmistuksen ilmoittautumisesta ja mitä teki Nelli tänä aamuna? Sai sen lapun suuhunsa ja alkoi repimään sitä! Toivottavasti sitten Lahdessa käyttäydytään vähän paremmin! ;)

2 kommenttia:

  1. kirjota välillä sitten myös päivin elämästä! t.mira

    VastaaPoista
  2. Mun elämä on tälläkin viikolla koostunut lähinnä vain Venäjän opiskelusta, niin ei siitä hirveästi viitsi kirjoitella ;)

    VastaaPoista