Jippii, tänään se alkoi!
Meidän ryhmässä oli kuusi koirakkoa ja tunnin aikana käytiin läpi kolme eri estettä: pujottelu, putki ja aita. Nelli käyttäytyi hallissa todella mallikelpoisesti. Omaa vuoroa odoteltiin hiljaa ja välillä Nelli rentoutui jopa niin paljon, että kävi maahan makoilemaan.
Meidän ryhmässä oli kuusi koirakkoa ja tunnin aikana käytiin läpi kolme eri estettä: pujottelu, putki ja aita. Nelli käyttäytyi hallissa todella mallikelpoisesti. Omaa vuoroa odoteltiin hiljaa ja välillä Nelli rentoutui jopa niin paljon, että kävi maahan makoilemaan.
Pujottelu: Ensimmäisellä kerralla Nelli aristi metallisia osia selvästi, mutta rohkaistui hyvin nopeasti. Viimeisillä toistoilla tuli nätisti ja ripeästi keppien välistä.
Putki: Olin etukäteen ihan varma, että Nelli aristelee putkeen menemistä. Ensimmäisellä kerralla Nelli kävi pari kertaa putkessa ja oli melkein jo tulossa, mutta sitten peruutti pois. Vähän aikaa meni suostutellessa ja sitten Nelli tuli hienosti putkestä läpi. Loput kolme toistoa sujuikin tosi vauhdikkaasti. Tehtiin ekat neljä lyhyellä putkella ja sen jälkeen putki venytettiin täyteen pituuteen. Nelli sujahti pitkästä putkestakin läpi ilman sen kummempia ongelmia!
Aita: Nelli taisi tajuta jo ensimmäisellä kerralla, että aita pitää ylittää eikä sitä saa kiertää. Aita meni siis jokaisella kerralla oikein hyvin!
Jäi kyllä tosi kiva mieli tämän illan tunnista, kun kaikki meni niin hyvin niin meillä kuin muillakin koirakoilla. Ja Nellikin taisi olla ihan innoissaan, varsinkin vielä kun Sampokin oli mukana ;)! Toivottavasti seuraavallakin kerralla on yhtä mukavaa, sitä odotellessa!
Jee, kiva että teillä meni noin mallikkaasti! Selvä tuleva agitykki! ;)
VastaaPoistaKiitos! :) Aika näyttää minkälainen agitykki tuosta Nellistä kuoriutuu ;) Oli kyllä itsestäkin tosi kivaa ja mielenkiintoista päästä kokeilemaan uutta harrastusta!
VastaaPoista