Tokon riemua 2/XX

Meillä on ollut tokoilun kanssa vähän ongelmia lähiaikoina - emäntää on laiskottanut ja turhauttanut ihan kunnolla. On tuntunut niin masentavalle, että koira, joka tekee kotona ja esimerkiksi agilityhallissa liikkeet nopeasti käskystä ja ottaa todella hyvin kontaktia, ei suostu tokokentällä edes vilkaisemaan minua. Oltiin viime viikolla pienellä tauolla autoilusta ja käytiin vain sen vieressä namuttamassa ja pari kertaa taidettiin ottaa auton vieressä istumista. Voitte siis kuvitella, että maanantaina tokoharkkoihin lähtiessä fiilikset eivät olleet kovin korkealla! Ilman sen suurempia odotuksia alettiin siis treenailemaan viime viikon läksyä eli istumista. Tarkoituksena oli saada koira istumaan ja pysyä itse liikkeessä, mutta meillä tavoitteena on ollut ihan vaan se, että saadaan Nelli tekemään jotakin, eli tässä tapauksessa ihan vaan istumista.

Treeneissä jokainen ottaa vuorollaan koiran autosta ja minuutin ajan treenataan pihalla. Sen jälkeen laitetaan koira takaisin autoon ja pohditaan yhdessä ohjaajan ja muiden ryhmäläisten kanssa, että mitä voisi parantaa. Tavoitteena on saada minuutin aikana 12 toistoa. Ensimmäisellä kerralla otin Nellin autosta ja saatiin heti alkuun kaksi onnistunutta istumista. Sen jälkeen alkoi ympärille pälyily ja maan nuuskiminen. Ensimmäisen kerran aikana saatiin muistaakseni 4 istumista. Tässä vaiheessa ohjaajamme oli saapunut paikalle ja jaoimme ryhmämme kahteen kolmen hengen ryhmään: yksi otti aikaa, toinen laski toistot ja kolmas treenasi koiran kanssa. Tämän jälkeen meillä alkoi sujumaan, saatiin ensin 7 onnistunutta istumista (osa liikkeestä), sitten saatiin 10 ja sitten 11. Viimeisellä kerralla saatiin istumisia vähemmän, mutta siinä vaiheessa oli sellainen olo, että mitä väliä, sillä Nelli otti kontaktia ja teki mitä pyydettiin! Oli niin mahtava fiilis, ettei mitään rajaa!

En usko, että tuolla auton vierellä harjoittelulla on ollut suuri merkitys edistymiseen, vaan luultavasti tärkein merkitys oli sillä, että olin itse paljon rennompi kentällä kuin aiemmin. Kun tehtiin pienemmissä kolmen hengen ryhmissä eikä ohjaaja ollut koko ajan vierellä, niin oli rennompi meininki! Ollaan tokoiltu kuitenkin jo kesästä asti ja olen aina ajatellut, etten jännitä kentällä enää kun muut katselevat. Kuitenkin nyt kun ollaan aloitettu agility ja siellä toiset katsovat, kun itse harjoittelee esteitä, niin kyllä se vähän jännittää kuitenkin. Eli olen varmaan jännittänyt koko ajan ja siten siirtänyt Nelliin omaa jännitystä. Vaikka jännitys jatkuisikin tämän jälkeen tokossa, niin nämä onnistumisen hetket kantaa meitä pitkälle! Ei enää nimittäin turhauta pätkääkään ja vaikka ensi treeneissä kaikki menisikin päin metsää, niin se ei haittaa, sillä tiedän että joskus me kuitenkin onnistutaan taas :)

Nelliäkin naurattaa, kun ei tarvitse enää jännittää!