Lauantaina vähän jälkeen kello yhden meille saapui karvainen vieras - Cavalier Kingcharlesinspanieli Pyry. Pyry kävi ensimmäisen kerran meillä viime viikon sunnuntaina vähän haistelemassa, että minkäslaiseen paikkaan sitä joutuukaan seuraavana lauantaina yöksi. Pyry oli siis meillä yön yli hoidossa ja jos Tihkua ei lasketa, niin tämä oli ensimmäinen kerta, kun meillä oli koira yötä hoidossa. Minä olin varautunut jo henkisesti siihen, että nukun Nellin kanssa patjalla olohuoneen puolella, mutta tämä pelko osoittautui täysin turhaksi. Nelli ja Pyry nukkuivat yön rauhassa ja vähän aikaa jopa vierekkäin Nellin sängyssä! Tämä kaksikko ei riehunut sisällä kovinkaan paljon, pahimmat energiat saatiin onneksi tuhlattua lammasaitauksessa vapaana juosten. Pyry osasi olla kylässä oikein hienosti ja rauhallisesti ja on oikein tervetullut meille toistekkin. :)
Pyryn vierailun myötä sain hieman maistiaisia siitä, minkälaista elämä olisi kahden koiran kanssa. Lenkkeily kahden koiran kanssa yksin oli hieman ongelmallista, kun koirat olivat menossa välillä ihan eri suuntiin. Ja sitten kun toinen koira alkoi haukkumaan, niin toinen lähti heti mukaan. Ja jos toinen hyppi, niin toinenkin alkoi hyppimään ja jos toista rapsutti, niin toinenkin ilmaantui pian viereen rapsutuksia varten ;) Tähän loppuun vielä pari räpsyä viikonlopun tunnelmista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti